Itsekäs kaveri

Onko muilla ollut vastaavaa? "Ystävä" kiukuttelee kun asiat ei mene niin kuin se haluaa, on kateellinen kun muilla menee hyvin ja muut on parisuhteissa, arvostelee kavereiden parisuhteita ja kertoo ettei ole onnellinen heidän puolesta kun ei se niiden parisuhde ole sen mielestä niin hyvä (itse ollut sinkkuna monta vuotta, sen jälkeen kun edellinen kumppani joka oli kuulemma narsisti, jätti sen raskaana ollessaan). Suuttuu ihmeellisistä asioita, kaikki mitä muut tekee jotenkin liittyy aina siihen, jos ei jaksa/ehdi lähteä johonkin mihin se pyytää niin syyn täytyy olla tietenkin siinä että toista ei kiinnosta sen seura (vaikka muuta tekemistä ehdotetaan), riitelee muidenkin kavereiden ja sukulaistensa kanssa, kukaan ei sitä ymmärrä ja kaikki jättää jne. Saa raivokohtauksia kun sanoo olevansa jostain eri mieltä, jälkeenpäin esittää kuin mitään ei olisi tapahtunut ja kun yrittää asian ottaa puheeksi niin raivostuu taas ja ihmettelee miten toinen osapuoli on niin negatiivinen ja riidanhakuinen.

Ei kerro vaikeuksista ja jälkeen päin syyttää ettei toinen osannut "lukea häntä" ja ymmärtää että tarvitsee tukea, kun tukea yritetään tarjota, ei vastaa puheluihin eikä soita takaisin, sanoo olevansa masentunut, kun yritän järjestää tapaamista, ainoa paikka mikä kelpaa on baari (itseä ei jaksa enää kiinnostaa). Sinkkuaikoina oltiin niin hyvä pataa, käytiin toki baareissakin joskus mutta tehtiin muutakin, jossain vaiheessa baarit ei vaan enää kiinnostanut mua. Pidin häntä parhaana ystävänäni, olin näköjään vaan miehen korvike ja ainoa sinkkukaveri.

Kun itse rupesin seurustelemaan kaveri vetäytyy ja "masentuu", baareissa kuitenkin jaksaa juosta sitten muiden "kavereiden" kanssa. Syyllistää kun en itse jaksa lähteä, tietenkin baariin on päästävä et saa jotain sutinaa. Sanoo että ei ole enää ketään kun mä ja yksi toinen ystäväi jäljellä. Haukkuu kaikkia ystäviä ja kaikki on syyllisiä sen murheisiin, lopulta kun itsellä palaa hermo ja sanon kerrankin suoraan mitä hänestä ajattelen ei olla enää ystäviä, kun ei ystävän kuulu moittia ja ystävyytemme on muuttunut (niin kun tapasin mieheni?), olen kuitenkin ollut se joka on pitänyt koko ajan yhteyttä, tyypistä ei kuulunut enää mitään, tunsin jopa syyllisyyttä tavattuani mieheni :/

Välit siinä meni poikki muutamaksi kuukaudeksi, myöhemmin kun yritin välejä lämmittää, lähetin viestin että on ikävä, ei vastannut siihen mitään vaan alkoi selittää sen mieskuvioista. Kerran tavattiin, olosuhteista johtuen en voinut ottaa puheeksi mitä meidän välillä tapahtui, halusin tietenkin selvittää asiat ja toivoin että oltaisi voitu jatkaa puhtaalta pöydältä. Tyyppi oli kuitenkin taas hyvällä päällä ja mukava, ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, kertoi että on parisuhteessa jne, olin iloinen sen puolesta. Myöhemmin kun viestiteltiin vastaili viiveellä ja jätti lopulta kokonaan vastaamatta. Ajattelin antaa olla jos mun seura ei enää kiinnosta. Meni muutama kk ja törmäsin häneen sattumalta, oli taas niin mukava ja kyseli kuulumisia ja vielä heitti perään että "ollaan yhteydessä". Oon aika ihmeissäni.

Kaikesta päätellen oon sen mielestä huono ystävä kun en tukenut vaikeuksien keskellä (kaikki paska siis kaadettiin mun niskaan ja olisi pitänyt vaan kestää ja ymmärtää ja tukea), nyt sit facebookissa jaetaan sydänhymiöitä muille, yhtäkkiä onkin niin paljon "ystäviä", jotka ei millään tavalla ollut kuvioissa mukana silloin kriisin keskellä, siellä ne mielistelee sitä ja kehuu. Eihän nekään tietenkään olisi tuollaista käytöstä sietänyt, mutta ei ollut niin läheisiä että kaveri olisi sen toisen puolensa niille näyttänyt. Oon ollut vaan likasankona ja nyt seurani ei enää kelpaa kun on parisuhde ja näitä muita pinnallisia "ystäviä" joille voi olla mukavaa seuraa nyt kun menee hyvin ja menneet voi unohtaa.

Koskaan ei pyytänyt anteeksi sen käytöstä, itse pyysin monesti jotta saatiin välit sovittua, ei pyytänyt edes sitä että löi mua riidan päätteeksi kun en jaksanut jäädä yöelämään pidemmäksi aikaa kun seur. pvnä oli muuta menoa ja se halusi sutinaa. "Anteeksi että susta tuntui että löin sua" ei ole anteeksipyyntö, semmoisen esitti kun vaadin anteeksipyyntöä. Kuulemma käsitteli asiat itse ja niin munkin pitäisi tehdä tai muuten pitää mennä terapiaan (ehdotin sille ensin terapiaa kun niin sekaisin oli). Narsismilta aika selkeästi vaikuttaa nyt kun tutustuin aiheeseen, ihmettelin ennen että mikä sitä vaivaa, ennen ei kuulemma ollut tuommonen. Päätin unohtaa nyt kyseisen tyypin, mut aika paska maku jäi :/ Ymmärsin ettei tuo koskaan ollutkaan ystäväni, vaikka sellaisena häntä muutaman vuoden pidinkin.